eikä kai koskaan pitäisi eksyä blogiin vähän kymmenen jälkeen illalla, kun mese on tyhjä ja hiukset märät ja sormet kohmeessa, ja oikeasti pitäisi nukkua mutta kun. Tuntuu niin hirveän oudolta monikin asia, ihan tavallisetkin, enkä kai vaan osaa olla itseni kanssa. Voisin mennä pariksi viikoksi nukkumaan ja herätä asiat selvinneenä, niin ettei missään vaiheessa tarvitsisi osata edes itse hahmottaa, että mikä kaikki on pielessä, kun pakenen ja etsin ihmisiä yhtä aikaa, ja joskus vieläpä samoja.

Määrittelemätön ikävä; olen puhunut siitä jo pitkään, mutta sitähän tämä on. Määrittelemätön monestakin syystä, en edes halua ajatella.