Viileän aamun atk-tunti toi mukanaan teknisiä ongelmia ja vanhan blogin katoamisen. Teen mielivaltaisia päätöksiä toisten puolesta ja hymyilen jälkeenpäin; me tiedettiin että sä suostuisit!

"No mitä, Samia, onko nyt fiksu olo?"

On ollut niin hauskaa niin pitkään, etten voi välillä olla ajattelematta että koska putoan pohjalle seuraavan kerran ja kuinka kovaa. Inhoan leiriltäpaluuta aina yhtä paljon. Peruskoulun viimeinen varsinainen koulupäivä on takana, enkä oikein osaa olla.

Mennä liian myöhään nukkumaan liian pitkäksi venyneen messengerkeskustelun jälkeen; herätä tunnin välein kuumuuteen ja sekaviin uniin, joissa kukaan ei puhu mitään; kylmentää 3:58 sänkyä ulkoilmalla ja miettiä, että aurinko nousee, kuunnella Drugs don't work vielä kerran; herätä aamulla ja huomata, että tuntee itsensä ihan hyvin - kyllä se vitutus tuli.

mutta tuntuu silti vähän pahalta.

Queen moon, sinun siipiesi suojaan millaista aikaa nyt eletäänkään. Kummallista, miten on taas koko ajan ikävä jonnekin. Kaupunki-ikävä elää taas.

Eikä mitään oikeita suuria linjoja tunnu nykyään olevan ollenkaan.