Sanovat, ettei internetin kautta tutuiksi tulleisiin ihmisiin pitäisi luottaa. Olen paha tyttö ja luotan silti, ja kerron sen verran kuin messengerin välityksellä voi. Parin vuoden harjoittelun jälkeen sarkasmikin välittyy vaikka ruudulla on vain punaisia kirjaimia vieretysten. Mutta asenne se ratkaisee siinäkin, niin kuin kaikessa.

Ja palatakseni asiasta maapähkinään: miksi aina sanotaan, että toivotaan parasta? En minä ainakaan juuri nyt haluaisi. Toivoisin sitä mukapahinta ja istuisin huomispäivässä punaisella sohvalla yksin ja pitäisin siitä. Ja kun sitten huomenna istun punaisella sohvalla yksin, en kuitenkaan pidä siitä.

En ole hankala ihminen enkä elä hankalaa elämää enkä etsi hankaluuksia, mutta voisiko joku nyt jo tulla ja selvittää tämän sotkun?

Ja juurihan minä varoitin toivomisesta... En sitten toivo. Sanotaan vaikka, etten halua kenenkään ryhtyvän järjestelemään aivotoimintaani, mutta jonkun järjen siihen voisi tuoda. Kiroilen.