Viikkoja hiertäneen sekavuuden jälkeen onnellinen ilta hätkähdyttää oikeasti. Pizza, nauraminen, nyrkkeilysäkki - rakastan ystäviäni. Olkoonkin, että ne etsivät netistä väkivaltaisia piirrettyjä ja sitten nauravat mun ilmeille; ne sentään tajuavat nauramisen ohessa halata, ennen kuin menen ihan shokkiin. Ja elokuvaa katsoessa käsivarret kietoutuvat mun ympärille, ja se tekee niin mielettömän onnelliseksi. Ei pelkästään se, että ne käsivarret ovat siinä, vaan se, ettei se hätkähdytä. Läheisyys vain on. Aamulla mulle nauretaan, mutta samapa se. Välitän, ja minusta taidetaan välittää ihan oikeasti.

Ja huomenna on maanantai, ja oikeasti viihdyn koulussa. Lopputulos pyhittää syyt (ja tarkoitus keinot).