Ja että välillä on niin hauskaa olla juuri minä juuri tässä, niin kuin silloin kun englanninluokan kirjahyllystä löytyy Steinbeckin Of Mice and Men ja sen alkulehtiä luetaan mun olkapään yli. Tai silloin, kun yrittää kovasti nojata tiiliseinään muttei ihan pysy paikallaan ja lopulta löytää itsensä lattialta. Vaikka onhan tässä mielentilassa pelottavan lähellä masennusta taas, kun koko ajan takaraivossa naputtaa se pieni ääni, josta viittä vaille neljä realismikeskustelun yhteydessä puhuttiin; turha toivo.