Tämä on taas ollut niitä viikkoja, joina kirjoitetaan paljon tekstiviestejä mutta ei lähetetä niistä yhtään; ei, vaikka on pyydetty. Niitä viikkoja, joina kuunnellaan surullista musiikkia ja noustaan joka aamu ylös vain jotta pääsisi taas nukkumaan. Niitä vähän liian rankkoja viikkoja, joiden lopulla tuntuu siltä, että ei olisi menettänyt mitään vaikka olisi hypännyt maanantaista suoraan viikonloppuun, ettei yksikään hetki ollut kaiken hankaluuden arvoinen. Siltä tuntuu, mutta ei kuitenkaan voi olla aivan varma, kun ei päiväkirjoja ja kalenteria lukematta muista, että mitä maanantaina tapahtui. Tai tiistaina tai minään päivänä ennen tätä.

you think there's a heaven where some screams have gone; so keep holding on. On ikävä kevättä, ja sitä tunnetta että jaksaa jaksaa jaksaa jaksaa mitä vain. Hyvä jos edes muistan miltä se tuntuu.