Niin suun kuin nenänkin kautta hengittäminen alkaa muodostua mahdottomuudeksi ja jumittaa pahemmin kuin aikoihin. Tiedän useamman kuin yhden ihmisen, jotka nauraisivat itsensä (ja ehkä minutkin) kuoliaaksi jos olisivat täällä. Sääli etteivät ole.

Muumivideo pyörii nauhurissa ja rakastan sitä, kuinka osaan jaksot vieläkin ulkoa. Musiikit ovat kaikki yhtä tuttuja kuin ennenkin ja moominchr-filosofia elää maailman aidoimpana.

Koen suurta hengenheimolaisuutta Pikku Myyn kanssa: pieni, kiukkuinen ja asenteesta viimeiseen asti kiinnipitävä. Ironinen ja kai joidenkin mielestä jokseenkin huvittava. Ja kun ulkopuoliset kuvittelevat minun rakastuneen, olenkin vain menettänyt ääneni.

Kolmatta päivää väsyneenä, mitäänjaksamattomana. Your restless highness päivästä toiseen, ja tällaisina päivinä levottomuuteni on liiankin suuri osa minua. Loma ja influenssa ja pelko siitä, etten parane tarpeeksi ajoissa ehtiäkseni tehdä mitään hauskaa. Eikä mitään mahdollisuutta saada mieltään hallintaansa.

"Myy kuule, hän ei muista edes minua, miten hän sinut muistaisi?"
"Koska minua ei voi unohtaa!"

Kyllä, hengenheimolainen.