hei ystävä, pyyhi kyyneleet
aivan turhaan niitä teet
minä mandoliinin rinkan päällä saan kulkemaan
kyllä muistan sinutkin
mä osoitteesi siihen raaputin, mm-mm-mm
mä osoittteesi siihen raaputin

on mandoliinimiehen matka tää
niin täynnä elämää
että joskus unohtaa voi kuinka toinen odottaa
sinut muistan kuitenkin
kun mandoliiniin nimes kirjoitin, mm-mm-mm
kun mandoliiniin nimes kirjoitin

aa-aa-aa
maljan sulle jossain juon
aa-aa-aa
jotain jännää sulle tuon
minä vuori-ilmaa pulloon laittaa voin tietenkin
taikka vettä Atlantin
ne sulle tuon, kun saavun takaisin, mm-mm-mm
ne sulle tuon, kun saavun takaisin

hei kuuntele vieras laulu tää
kun viini lämmittää
mä mandoliinin kanteen säkeet nää kirjoitin
kohta tunnet sinäkin
tuon tytön, jonka jätin jonnekin, mm-mm-mm
tuon tytön, jonka jätin jonnekin

aa-aa-aa
maljan sulle jossain juon
aa-aa-aa
jotain jännää sulle tuon
minä vuori-ilmaa pulloon laittaa voin tietenkin
taikka vettä Atlantin
ne sulle tuon, kun saavun takaisin, mm-mm-mm
ne sulle tuon, kun saavun takaisin

hei ystävä, pyyhi kyyneleet
aivan turhaan niitä teet
minä mandoliinin rinkan päällä saan kulkemaan
kyllä muistan sinutkin
mä osoitteesi siihen raaputin, hm-mm-mm
mä osoitteesi siihen raaputin

Hector: Mandoliinimies

Palaan taas kerran ihmettelemään välittämistä. Että kuinka ihmiset jaksavat välittää, vaikka olen hankala, ja kuinka ne jaksavat välittää huolistani. Ja kuinka itse voi välittää niin pahuksen lujaa, että pelkkä sohvalla istuminen alkaa itkettää ja että olisi valmis antamaan koko oman senhetkisen onnellisuutensa jos saisi toisen hymyilemään. Ihmettelen myös sitä, kuinka jotkut ihmiset vain onnistuvat olemaan välittämättä, vaikka mikä olisi. Tänään näin, kuinka rystyset muuttuivat valkoisiksi ja toinen vain jatkoi puhettaan - ihmiset voivat tuntea toisensa pahuksen huonosti vaikka tuntisivat toisensa kuinka hyvin.

Päivä oli oikeasti hyvä, mutta haluaisin lähinnä käpertyä peiton alle itkemään, vaikkei mitään suurta hätää ole. Väsymys vain, ja ikävä, ja kateellisuus ja hermoromahdus. Ja Newtonin lait, mutta ne eivät sentään onneksi ole syy itkeä.