En pidä aikuiseksi kasvamisesta.

Elin pitkään oikeastaan tiedostamatta sitä, mutta enää ei voi sulkea silmiään todellisuudelta. Ja vihaan sitä. Tarinat ovat hylänneet minut. Vaikka kai minäkin hylkäsin tarínat, kun aloin välittää ihmissuhteista enemmän kuin omista ajatuksistani ja matematiikanopiskelusta enemmän kuin henkisestä hyvinvoinnista. En osaa enää lukea enkä kirjoittaa ja tällä hetkellä tuntuu siltä että on mahdotonta edes opetella.

Mennyttä aikaa et takaisin saa, lauloi tuttu tytönääni lintsipäivän aamuna, ja voi kun olisinkin tajunnut sen silloin. Mutta ei. Maailmassa on selkeästi virhe, ja silti jotkut asiat ovat niin paljon paremmin kuin koskaan aikaisemmin. Jos vain osaisin elää niiden mukaan.

Mutta ei. Kaipaan ylpeyttä, ehdottomuutta ja sitä kaikkea hankalaa, josta toiset yrittävät minua kasvattaa yli. Menkää muualle kaikki, en halua sellaista elämää. Ongelmakeskuksena on paljon helpompi olla. Tämä epämääräinen välimuoto sattuu.