Mulla on ehkä edessä se kuuden päivän ikuisuus, ja ainakin tällä hetkellä tuntuu siltä että haluan muistaa fiiliksen.

Seison pyykkinarun luona ja hymyilen hymyilen hymyilen vain sen takia että kännykkä piipittää vähän väliä, enkä vastaa "no mikäs nyt hymyilyttää"-kysymykseen, koska en yksinkertaisesti voi enkä osaisikaan - hiton hölmö nuori sydän.

Tämä on kuin aamuyöllä 27. tammikuuta 2007; en enää muistanut miltä tuntuu, kun ei kyetä lopettamaan hymyilemistä. Hold on baby hold on, silloinkin mut käskettiin nukkumaan ja ehkä pitäisi mennä taas.

"Joo, pese ne hampaat aamulla. Nyt pysyt sängyssä, ok?"