Olen saanut kiinni kirjoittamisesta ja hengittäminenkin tuntuu taas helpommalta. Fanfictionin maailma saattaa olla joiltain kohdin vääristynyt, mutta ainakin se tekee todelliseksi elämäksi kutsutun asian helpommaksi. Siitäkin huolimatta, että kirjoittaa päiväkirjaansa 30.3.1977 eikä hetkeen edes ymmärrä mikä on pielessä.

Eilen puhuttiin luottamuksesta ja vaitiolovelvollisuudesta enkä malta odottaa sitä, että pääsen toteuttamaan oppeja käytäntöön. Ja silti - vaikkei mitään kokemusta olekaan - väitän, että leirien tapahtumat tuntuvat isosen tehtävissä paljon iskoja enemmän. Vaikkei siellä mitään muuta tehdäkään kuin puidaan ihmissuhdeongelmia ja pelataan lautapelejä. Yhtään mitään muuta - ihan kuin ne eivät lukeutuisi elämän parhaisiin hetkiin.

Illalla tehtiin myös mielikuvaharjoitusta. Käskettiin ajatella tilannetta, jossa joku ihminen teki onnelliseksi. Tein työtä käskettyä, ja hymy oli hyytyä vasta kun kerrottiin, että siitä pitää kertoa niille vieressä istuville ihmisille. Juttuni meni kai täydestä, vaikkei se aivan totta ollutkaan.

Toisen maailmansodan leikkiminen oli parasta mitä olen tehnyt pitkään aikaan.