Rikkonaisen viikon lopuksi ylimääräisiä vapaapäiviä. Aamulla peilistä vilkaisee väsymys. Hiukset roikkuvat kasvoilla ja pöydällä lojuva David Bowien levy saa hymyilemään unienkin jälkeen; yhdessä elin brittiläistä fantasiaseikkailua; se oli sellainen, josta joku toinen kirjoittaisi kirjan. Toisessa elin uudestaan hautajaisia, ja se oli vähemmän mukavaa. Näin itseni kappelin ovella yli kaksi vuotta sitten kun sisko sanoi, että tule nyt vaikken olisi millään voinut. Muistan että katselin ikkunasta ja ulkona oli valoisaa ja kaunista, kirkkoherran puhuessa tuijotin lattiaa ja halusin pois. Pari kuukautta myöhemmin saatiin pikkujoululahjaksi toivelaulukirja ja tajusin, että musiikkimuistista on todella myös haittaa. Nykyään puren huultani leirijumiksissa ja -hartauksissa kun päädytään sivuille 46 ja 147; olen kiitollinen siitä ettei kukaan ole vielä kysynyt, miksi.

there's a starman waiting in the sky