Kaiuttimissa soi I don't want to miss a thing saippuaisuuden kunniaksi; olen kahdessa päivässä mieltänyt tämän uskomattoman vahvasti Rory/Logan-biisiksi ja Rory/Logan-biisi se on. Hassua, en ikinä uskonut, että voisin tukea sitä pairingia - en ikinä uskonut, että voisin tukea Logania, mutta niin vain kävi. Kai sitä pitäisi noudattaa neuvoa ja ostaa minihame.

Oikeasti samalla aaltopituudella ovat kai ne ihmiset, jotka vievät sanat toisen suusta. Hassua, miten hyvä mieli siitä tulee, kun voi olla se takaisinvirnistävä osapuoli ja olla ihan hiljaa. Vakavissaan, kuinka moni uskoisi, että tulen hyvälle mielelle siitä että voin olla hiljaa? Mutta totta se on, ja olen aika hyväkin siinä. Varsinkin suuttuneena. Päivän fakta: jos menetän hermoni johonkin oikeasti tärkeään, olen yleensä vain tosi hiljaa. Mielenosoituksellisesti ja häijysti, mutta hiljaa kuitenkin.

Inhoan sitä, kuinka sitä aina vain odotetaan, että jotain Tapahtuu. Sitten kun on kevät, kevään lopussa, kesällä, ensi vuonna, yliopistossa - ei elämän pitäisi toimia niin eikä se voi toimia niin. Jos nyt ei tapahdu, niin miksi tapahtuisi kesäkuussa? Tai koskaan? Vai onko se todella niin, että jotkut saavat vain puolikkaan elämän?

"Geez. Live in the moment, Huntzberger." - try do