ja päivä tää ei lopu
sekunnit ei häviä
mun elämä on ruma
ajatukset hävettäviä
päänsä kääntää pois
joku satunnainen kävijä
yksiksensä itkeskelevät
on häviäjiä

Enkä jaksa edes kävellä. En edes sinne, minne haluaisin; missä tiedän että mua tarvittaisiin. CD-soitin pyörittää levyn toisensa jälkeen ja Avalonin usvat unohtuu pöydälle. "Etkö sä vieläkään jaksa edes lukea?" mä ihmettelen itseäni ja suljen silmät. Kirottu Gwenhwyfar, supisen itsekseni. Ja kirottu Lance.

ja niin päätäni särkee taas
päätäni särkee taas
päätäni särkee taas;
levy pyörii päässä enkä enää edes muista mikä kappale se on. Väsyneet sormet löytävät googlen ja katkera naurahdus pääsee kuivilta huulilta. Tähän tosiaan on tultu, googleen vaikka kuumeessa, päänsäryssä... ja arvaan ajatelleeni liikaa Morgainea. Hahmojen katkeruuteen ja katumukseen on huono samaistua, tiedän sen, mutta jos samaistuu niin samaistuu. "Mielikuvituksekas henkilö ei ole koskaan yksin", sanoi joku, enkä tietenkään muista kuka tai missä. Oikeassa se kuitenkin oli, mullakin on melkein lämmin kun uppoan tarpeeksi syvälle tarinaan.