Uptown girl
She's been living in her uptown world
I bet she never had a back street guy
I bet her mama never told her why

Billy Joel (Westlifen cover on imo parempi): Uptown Girl

Hassua, miten iloinen sitä voikaan olla sunnuntai-iltana. Hassua, miten innolla voikaan odottaa maanantaita perjantaista lähtien... mä olen kai viimeksi tehnyt sitä aikana, jolloin ihastuminen oli vielä melkein jees. Taivas, siitä ajasta on k a u a n.

Tajusin eilen, että siitä, kun vähän reilu kaksi vuotta sitten tehtiin edellistä isoa proggista - siitäkin on mielettömän kauan. Voinpahan ainakin sanoa kasvaneeni; nykyään pidän pääni pystyssä. Ja elämä on nykyään niin paljon helpompaa. Elämä on helppoo silloin kun on joku josta pitää kii saattaa olla 80-luvun klisee mutta totta se on yhtä kaikki. Nykyään voin sanoa, että tuntuu pahalta. Tai jollen voi, se on kiinni omasta ylpeydestä, ei siitä ettei olisi kenelle sanoa.

Tiedän kyllä, milloin olen elänyt elämäni helvetillisimmät viikot. Kummallista on, kuinka ne parin vuoden jälkeen tuntuvat etäisiltä painajaisilta; aivan kuin julmat, valvottaneet, kaataneet kommentit olisivat yhtä todellisia kuin uni siskon kuolemasta. Ehkä ne joskus unohtaa kokonaan. En tiedä onko se hyvä asia, mutta en tiedä että onko muistamisesta mitään hyötyä. Aika kultaa muistot, tai ainakin haalistaa; toisinaan pelkään kaikille muistoille käyvän samalla tavalla. Mutta kai sitä on asioita, jotka eivät unohdu koskaan. Atm lista alkaa puimurin kanssa kilpaa keinumisesta ja päättyy jonnekin aliaksenpeluun tienoille. Ja kai se on niin, että ne asiat, joita ei halua koskaan unohtaa, tekevät elämästä elämisen arvoisen.