Luin Terhi Rannelan Taivaan tuuliin-kirjan ja pää meni sekaisin. Mieletöntä propagandaa, sellaista minä haluaisin (osata) kirjoittaa. Kadehdin ihmisiä, jotka tietävät mitä haluavat. Ei sillä, että kannattaisin terrorismia tai punaisia aatteita - olen aivan liian konservatiiviseksi ja kunnolliseksi hyvissä oloissa kasvanut sellaiseen - mutta palaan yhä uudelleen siihen samaan: elämä olisi helpompaa jos tietäisi mitä siltä haluaa.

Minä tiedän vain, että haluaisin kuunnella YUP:ta ja Iron Maidenia ja jotain kunnolla raskasta, mutta se ei vielä riitä kauhean pitkälle.

En ole koskaan oppinut tapetoimaan huoneeni seiniä kenenkään kuvilla, ihmisten palvominen on aina tuntunut hullulta. Ihmiset voivat muuttua koska tahansa. Sanat, kuvitteelliset hahmot ja aatteet ovat sitten taas asia erikseen. Haluaisin tehdä huoneelleni jotain, mutta se on niin pieni, ettei se juurikaan ole sisustettavissa.

Kun oikein miettii, niin älytöntä, että niin moni ihminen - varsinkin nuori - jättää ajattelematta omilla aivoillaan. Vakavissaan, onko mikään niin loistavaa kuin se, että on aivot ja kehtaa niitä toisinaan käyttääkin?