Lähestyvän syksyn kunniaksi uusi pohja, kiitokset Tuuliviirille (viippera.vuodatus.net)!

Eilinen oli kummallisin huvipuistoretki ikinä, enkä vieläkään tiedä, että mistä se eniten johtui. Aamulla päätän odottaa koulun alkua & palauttaa mieleen, miltä se oikea asenne tuntuu.

"Olet iloinen ja persoonallinen nuori, jolla on jo ihan omat tyttöjen jutut! Olet utelias ja haluat tietää kaikesta, mitä kasvamiseen liittyy, sinua kiinnostavat uudet asiat. Maailmassasi ovat tärkeitä musa- ja leffastarat, parhaat kaverit, vanhemmat, tyyli ja kauneus, pojat - siis kaikki, mikä elämään liittyy."
-postilaatikkoon ilmaantunut Demi-mainos

Mmmh. "Iloinen" - no enpä oikeastaan, tällä hetkellä ainakaan. Tiedän aika paljon "kaikesta, mitä kasvamiseen liittyy"... "Musa- ja leffastarat"? Joo, Illi on ihq! ja vuotisnäytöksessä kyllä innostuin Tom Feltonista muiden mukana, mutta se ei nyt ihan taida liittyä tähän, ja "parhaita kavereita" ei ole ollut vuosiin - tai sitten niitä on tosi monta. "Vanhemmat" eivät ole yleensä ongelma eli kiinnostus on nollassa ja "tyyli ja kauneus" joo mutta ei mainosten perusmerkityksessä.

"Persoonallinen", "utelias", "uudet asiat" ja "pojat" meni oikein, mutta muutama elämään liittyvä jäi ehkä kuitenkin puuttumaan. Tästä syystä vastusta muka henkilökohtaisesti juuri sinulle-mainoksia. Ne menevät pakostakin hutiin, ja vanha kunnon kyynisyys nostaa päätään.

Ehkä hyvä vain, sitä on jo vähän kaivattukin; kyynistä hymähdystä, kun toinen suupieli kohoaa aavistuksen verran enkä voi olla pyörittelemättä silmiäni (ainakaan henkisesti).

Kesälomaa on nyt jo alle viikko jäljellä, ja lomasta pitäisi kai sanoa jotain. Hidas & melko pitkäkin, jossain määrin kesä / eikä mitään tekemistä, vaikka tekemistä onkin lähinnä riittänyt. Kaksi romahdusta, ja kolmannelle ei oikein olisi enää aikaa. En ole paahtanut itseäni ruskeaksi, en ole jättänyt Suomea enkä ole kirjoittanut juuri lainkaan ja lukenutkin olen vain hyvin vähän, mutta jossain määrin tämä kesä on kuitenkin ollut kauhean hyvä.

Luen kesäloman alkua edeltäneitä blogimerkintöjä, ja muistan hyvin, miltä silloin tuntui. Muistan, kuinka jalat kastuivat pyykkinarumatkalla ja minä vain hymyilin. Muistan, kuinka seisoin koulun käytävällä ja olin osa joukkoa. Muistan musiikinluokan ja cob-paidan ja sen, miten en välttämättä halunnut viikon päättyvän. Muistan, mitä surin eniten peruskoulun loppumisessa ja muistan, ketä silloin tiesin eniten ikävöiväni loman aikana.

Voisinkin sanoa kasvaneeni siitä kaikesta yli. En viitsi edes väittää sellaista, mutta jotain olen oppinut. Olen oppinut sietämään jonkin verran sitä, että joskus asioita täytyy pyöritellä mielessä aivan liian paljon, eivätkä ne siltikään selkiä. Olen oppinut pitämään tietyistä periaatteista kiinni ilman, että mun tarvitsee ravistaa ympärille kietoutuvaa käsivartta pois hartioiltani. Olen oppinut ajattelemaan leirejä ja isostelua ihan eri tavalla kuin ennen. Ja vaikka romahtaminen ei ole missään määrin kivaa, niin ne muutamat illat, jotka olen hysteerisen itkun kanssa viettänyt, ovat opettaneet melkoisen paljon. Jollei muusta, niin minusta itsestäni; arvojärjestyksistä, tärkeysjärjestyksistä ja suhtautumisesta asioihin.

Sitä paitsi olen tänä kesänä ensimmäisen kerran oikeasti myöntänyt tiettyjä asioita, ja vaikka se hiertää, niin se on kai askelia oikeaan suuntaan.

Ja CD-soitin pyöräyttää Meikit, ketjut ja vyöt-albumin alkuun en-tiedä-kuinka-monetta kertaa, ja joudun harmikseni toteamaan, etteivät kirjoituspöytäni laatikot ole vieläkään oppineet järjestäytymään itsekseen.